Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2021.

Toimintaa etupäässä merellä ja ilmassa

Kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet varsin tasaista menoa Suomen lähialueilla olevissa Venäjän asevoimien joukoissa, eikä esimerkiksi maavoimien osalta ole juuri mitään mainitsemisen arvoista. Ennen varsinaisten lähialueen tapahtumien käsittelyä voitaneen mainita, että Valko-Venäjän suunnalta on kantautunut uusia tiedonmurusia tämän vuoden strategisesta esikunta- ja johtamisharjoituksesta Zapad-2021:stä.  Noin viikko sitten presidentti Lukašenka kertoi, että pääosa harjoitustapahtumista pidetään Valko-Venäjällä sijaitsevilla harjoitusalueilla. Harjoitusvalmisteluihin liittyen vastikään päättyi Valko-Venäjän ja Venäjän voimaryhmän johtoportaan esikuntaharjoitus. Sen kanssa samanaikaisesti Valko-Venäjällä pidettiin asevoimien taisteluvalmiuden kohotusharjoitus taisteluammunnoin.  Tässä yhteydessä on paikallaan todeta, että Venäjän asevoimien vuotuinen pääsotaharjoitus on strateginen harjoitus, missä harjoitellaan valtiotasolla poikkeusoloihin varautumista. Täten se koskettaa tavalla tai t

Keskiössä valmius ja johtaminen

Kuluneen kahden viikon aikana Suomen lähialueella olevien Venäjän asevoimien joukkojen toiminnan keskiössä on tavalla tai toisella ollut valmius ja johtaminen. Tähän on olemassa kaksi syytä: Ensinnä palveluksessa olevan nuoremman saapumiserän koulutuksessa on saavutettu vaihe, jossa sitä aletaan valmistella ”valmiudelliseen rintamavastuuseen”. Toiseksi kuluvana vuonna Venäjän asevoimien pääsotaharjoitus pidetään Läntisen sotilaspiirin alueella, mistä syystä joukkojen johtamisvalmiuksia testataan ja kehitetään perinteisesti jo hyvissä ajoin ennen varsinaista päätapahtumaa.   *** Pohjoisen strategisen johtoportaan alueella on ollut toimintaa niin maalla, merellä kuin ilmassa. Pohjoisen laivaston 14. Armeijakunnassa pidettiin taisteluvalmiuden kohotusharjoitus, jossa armeijakunnan viitekehyksessä perustettiin alajohtoportaiden johtamispaikkoja joukkoyksikön (pataljoona / vast.) tasalta alkaen ja harjoiteltiin niiden toimintaa.  Vuonna 2017 perustettu 14. Armeijakunta, jonka esikunta sijai