Sodan ensivaiheet harjoituskeskiössä

Viime blogissa mainitut Venäjän asevoimien pataljoonan taisteluosastojen kaksipuoleiset harjoitukset ovat yhä käynnissä Suomen lähialueilla. Niiden lisäksi niin Pohjoisessa laivastossa kuin Läntisessä sotilaspiirissä on käynnissä laaja taistelutoimintaa tukevien joukkojen harjoitus. Tästä lisää tuonnempana. 

 

Viikko sitten Venäjän puolustushallinto järjesti tiedotustilaisuuden lähestyvästä Zapad-harjoituksesta Venäjällä palveleville ulkovaltojen puolustusasiamiehille. Tiedotustilaisuudessa ei tullut julki mitään yllättävää. Puolustusministeriön kansainvälisen sotilasyhteistyöpäähallinnon päällikön 1. sijaisen kenraalimajuri Jevgeni Iljinin mukaan harjoituksen tavoitteena on parantaa Venäjän ja Valko-Venäjän asevoimien yhteisoperaatiovalmiutta liittovaltion alueellisen yhtenäisyyden vaalimiseksi. Harjoitusskenaariossa kuvitteellinen ”Poljarnaja”-valtio vahvistaa asevoimiensa suorituskykyjä ja painostaa sotilaallisesti kuvitteellista ”Keskusfederaatiota”, mikä johtaa lopulta aseelliseen yhteenottoon. 

 

Kenraalimajuri Iljinin mukaan Zapad-harjoituksia pidetään Valko-Venäjän ja Venäjän Läntisen sotilaspiirin harjoitusalueilla sekä eteläisellä Itämerellä että Suomenlahdella. Venäjältä harjoitukseen osallistuu joukkoja Läntisestä ja Keskisestä sotilaspiiristä, minkä lisäksi myös maahanlaskujoukot sekä kaukotoiminta- että kuljetusilmavoimat osallistuvat harjoitukseen. Iljinin mukaan Venäjällä järjestettäviin harjoitusvaiheisiin on kutsuttu joukkoja myös Armeniasta, Kazakstanista, Intiasta, Kirgisiasta, Mongoliasta, Serbiasta ja Sri Lankasta. Kiina, Vietnam, Myanmari, Pakistan sekä Uzbekistan lähettävät tarkkailijoita harjoitukseen. 

 

Miesmäärällä mitattuna harjoitus on suuri. Kenraalimajuri Iljinin mukaan harjoitusjoukon kokonaisvahvuus on noin 200 000 sotilasta. Harjoitusjoukolla on käytössään liki 300 taistelupanssarivaunua ja noin 80 ilma-alusta sekä 15 laivaa.

 

Lisäselvityksenä todettakoon, että strategisissa harjoituksissa kuten Zapadissa harjoitellaan kaikkien tärkeimpien sotilas- ja siviilisuorituskykyjen sodanaikaista johtamista ja yhteistoimintaa. Täten harjoitus koskee tavalla tai toisella kaikkia Venäjän sotilaspiirejä ja yleisesikunnan suorassa johdossa olevia aselajeja (vast.) sekä keskeisimpiä siviiliviranomaisia, kuten hätätila-, sisä- ja valtiovarain- sekä kuljetusministeriöitä, turvallisuuspalvelua, rajajoukkoja ja kansalliskaartia. Kyse on siis massiivisesta voimanponnistuksesta ja syyskuussa järjestettävä noin viikon pituinen Zapad-harjoitus onkin useita viikkoja tai mahdollisesti muutaman kuukauden kestäneen harjoituskokonaisuuden loppuhuipentuma. 

 

Arvioni mukaan samanaikaisesti Zapad-harjoituksen (ja sen esivaiheiden) kanssa Läntisen sotilaspiirin naapurisotilaspiireissä Eteläisessä sotilaspiirissä ja Pohjoisessa laivastossa järjestetään Zapad-harjoitustilanteeseen yhteydessä olevia harjoituksia. Näiden harjoitusten tarkoituksena on parantaa Venäjän yleisesikunnan johtamisvaltiutta  tilanteessa, jossa on käynnissä laaja sota tai useampia pienempiä aseellisia konflikteja.

 

Artikkelini Venäjän strategisista harjoituksista on luettavissa Suomen Sotilas -lehdessä n:o 3/2021.

***

Läntisessä sotilaspiirissä pidettiin sotilaspiirin esikunnan ja sen alajohtoportaiden johtamisharjoitus, mihin liittyi iso taistelutoimintoja tukevien joukkojen harjoitus. Johtamisharjoituksessa harjoiteltiin muun muassa suojautumista virushyökkäyksiltä ja haittaohjelmilta. Taistelutoimintoja tukevien joukkojen harjoituksessa sotilaspiirin huoltojoukot puolestaan harjoittelivat muun muassa joukkojen varustamista ja täydentämistä niiden ryhmittyessä taistelukentälle sekä testattiin huollon logistien järjestelmä (maantie-, rautatie- ja vesikuljetukset) valtion varmuusvarastoista (Rosrezerv) aina joukkoihin saakka. Esimerkiksi rauta- ja maantiekuljetusten päätteeksi Viipurissa lastattiin siviilialuksiin 100 tonnia sotavarustusta, mitkä toimitettiin merikuljetuksella Itämeren laivaston joukoille. Käytännössä huoltojoukot harjoittelivat liikekannallepanon yhteydessä tapahtuvaa  sodanajan armeijan täydentämistä ja varustamista. Samanlainen harjoitus, mutta pienemmässä mittakaavassa pidettiin myös Pohjoisessa laivastossa. 

 

Lähestyvä Zapad-harjoitus näkyy myös muussa Läntisen sotilaspiirin harjoitustoiminnassa. Tästä osoituksena on muun muassa harjoitus, missä harjoiteltiin sodan jaloista asuinseuduiltaan lähteneiden pakolaisten vastaanottoa ja heille annettavaa kriisiapua. Läntisen sotilaspiirin lisäksi harjoitukseen osallistui joukkoja kansalliskaartista, hätätila- ja sisäministeriöstä. Leningradin alueella sijaitsevan 6. Armeijan tiedustelujoukot ovat puolestaan valmistautuneet lähestyvään pääsotaharjoitukseen harjoittelemalla vihollisen selustassa toteutettavia tuhotöitä.

***

Kaliningradin alueella pidettiin vasta uudelleen organisoidun Itämeren laivaston merivoimailmavoimien esikunta- ja johtamisharjoitus. Harjoitukseen osallistuivat kaikki merivoimailmavoimien joukot ja sen aikana harjoiteltiin muun muassa ilmataistelua, maavoimien taistelujen tukemista sekä sukellusveneiden etsintää. 

***

Läntisen sotilaspiirin erikoisjoukkojen tarkka-ampujat ovat harjoitelleet tiettävästi ensimmäistä kertaa ammuntaa lentävästä helikopterista maamaaleihin. Asiasta kertovan uutisen mukaan ampumaetäisyys henkilömaaleihin oli enintään kaksi kilometriä. Läntisessä sotilaspiirissä on kaksi erikoisjoukkoprikaatia: Pihkovassa sijaitseva 2. Erikoisjoukkoprikaati ja Tambovissa sijaitseva 16. Erikoisjoukkoprikaati.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tulta ja liikettä - pika-analyysi Zapad-2021-harjoituksesta (dosentti, evl evp. Petteri Lalu)

Johtaminen, joukkojen valmius sekä niiden keskittäminen

Blogi Suomen lähialueella olevien Venäjän asevoimien joukkojen toiminnasta